33/100: Koff Jouluolut

Jackson: Vienna Lager

Joulun alla tuoppiin kaatui tummanruskea jouluinen Koff. Tuoksussa oli humaloinnin sitruksisuutta. Maku oli aika peruslagermainen. Mukana oli hedelmäisyyttä ja lopussa ripaus sitruksista humalointia.

Koko oluen maku on aika sitruksinen ja melko raikas. Mielestäni mukana on myös ripaus luumua. Samoin jo tuoksusta tulee mieleen joulutortut. Aluksi maku tuntui aika sitruunaiselta, mutta vähän ajan päästä ehkä enemmänkin hedelmäiseltä, eikä niin pistävältä.

Oluen maussa on sopivasti makeaa maltaisuutta, sitruksista humalointia ja luumuista hedelmäisyyttä. Tätä täytyy kokeilla joulupöydän antimien kyytipoikana.

Jackson kuvailee Koffia opuksessaan seuraavasti:
"…Koff, in 1987 introduced a lager in the amber-red, malt accented Vienna style, as a Christmas beer. This example is on the pale side for the style, with a firm, clean, nutty maltiness."

Aika vähäsanainen kuvaus. Nykyoluen väri ei kyllä täsmää Jacksonin kuvan vastaavan kanssa, vaan nykyinen versio jouluoluesta on huomattavasti tummempaa. Eli reseptikään ei taida olla sama. Oluesta on myös alkossa myytävä 6 voltin versio, mutta Jackson esittelee kirjassaan nimenomaan keskikaljan vahvuisen version.

Täytyy varmaan seuraavaksi testata vahvempi versio. Toivottavasti se on yhtä hyvä kuin tämä keskari!

Koff Jouluolut 4,6% pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 12,6 °P
    •    väri 40 EBC
    •    katkeroaineet 20 EBU
    •    makumaltaana tummaksi paahdettua ohramallasta
    •    humalointina Saazer
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

32/100: La Trappe Quadrupel

Jackson: Abbey

Runsasvaahtoinen kermaisen kuohkea nelinkertainen kaatui lasiin suurten odotusten saattelemana. Olut oli väriltään tumman punertava, muttei aivan yhtä tumma kuin Dubbel.

Tuoksu oli samaa sarjaa kuin edellisetkin La Trappet. Olin haistavinani ripauksen päärynää. Oluen vaahto oli kyllä aivan mahtava. Kaadoin kaikki neljä La Trappea samaan olutlasiin ja melko samalla tyylillä, mutta tämä vaahtosi reilusti eniten ja säilytti runsaan vaahtokukan todella pitkään.

Oluessa oli pitkä maku. Alussa hieman hedelmäisyyttä, sitten Dubbelin kaltaista maltaisuutta ja lopussa tripelistä tuttu voimakas humalointi. Jossain mielessä olut oli kombinaatio kaikista kolmesta aiemmasta. Vielä kun kombinaatio sisälsi parhaita puolia, vei maku mennessään. Blondin hedelmäisyyttä oli hiven, Dubbelin maltaisuus oli läsnä, mutta se ei ollut äklömakeaa. Tripelin voimakas humalointi löytyi, mutta se ei mennyt överiksi, eikä humalointi maistunut alkoholin sävyttämältä.

Yllättävän miedosti alkoholi oluessa maistuikin, kun muistaa että oluessa on kymmenen volttia. Arvostelukyky alkoi järkkyä lasin puolivälissä, sillä olut alkoi kihahtaa huolella hattuun.

Jollakin tapaa mielestäni jämäkkä kuvaa tätä olutta hyvin. Mausta löytyy sopivan makeaa maltaisuutta, sitruksista hedelmäisyyttä, hiven kinuskia tai toffeeta ja jälkimaussa humalointia. Maut ovat tasapainossa ja makumailma liukuu mausta toiseen sulavasti.

Jackson kirjoittaa opuksessaan oluesta seuraavaa:
"Quadrupel is a very long, smooth, oily, syrupy, fruity (prunes, oranges?) beer, with a dry, warming, coriander-like finish."

Pitkä maku todellakin ja siirappista makeutta sekä hedelmää. Lopussa kuiva ja lämmittävä lopetus. Tripel oli kyllä vieläkin lämmittävämpi, mutta tästäkin lämpöä huokui. Tripelistä mainittiin valmistajan sivuilla korianterin käyttö oluen mausteena. Ehkä tässäkin sitä hiukan oli, mutta ei kyllä yhtä voimakkaasti.

Summa summarum: suosittelen kokeilemaan. Todella mielenkiintoinen olut.

La Trappe Quadrupel 10 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentti 20,3 °P
• väri 39 EBC
• katkeroaineet 25,5 EBU

31/100: La Trappe Tripel

Protz: Abbey Beer

Meripihkanvärinen tripla oli askel takaisin kohti blondia. Vaahto ei ollut ihan yhtä pehmeä kuin edellisissä, vaan kuplat olivat suurempia. Tuoksu puolestaan oli samankaltainen kuin vaaleassa ja makukin oli samansuuntainen.

Alkumaku oli mieto ja lopussa oli voimakas humalointi. Itse asiass oluesta tuli mieleen bitteri. Erotuksena vain se, että bitterinkaltaista katkeraa puraisua humaloinnissa ei sen voimakkuudesta huolimatta mielestäni ollut.

Olut oli rungoltaan melko hedelmäisen makuinen mutta mieto ja jälkimaultaan humalainen. Humalassa oli samaa kirsikkamaista makua kuin dubbelissa, mutta se ei ollut yhtä härski kuin dubbelista. Voimakas kyllä, mutta paremman makuinen.

Humalointi kätkee sisäänsä melko hyvin runsaan alkoholin, mutta kyllä sen sieltä läpi aavistaa.

Mielenkiintoinen olut. Ehkä hieman liian vahva humalan ja alkoholin siivittämä jälkimaku, joka tekee oluesta ei niin helposti juotavan. Toisaalta kahdeksan voltin olutta onkin parempi sippailla pikkuhiljaa. Innolla odotan mitä Quadrupel vielä tuo tullessaan.

Oluessa on La Trappen nettisivujen mukaan käytetty korianteria tuomaan mausteisuutta:
"A special and powerful Trappist. Including the use of coriander owes it its spicy character. Golden in color with a fruity, bittersweet taste."

La Trappe Tripel 8% pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 18,6 °P
    •    väri 28,6 EBC
    •    katkeroaineita 14 EBU

30/100: La Trappe Dubbel

Protz: Abbey Beer

Tumma Dubbel kaatui pikariin perjantain kunniaksi. Olin havaitsevinani tuoksussa hieman sitruunaa ja lievää hiivan tuoksua. Oluen rakenne oli kermainen. Oluessa pulppusi todella pieniä hiilihappokuplia, jotka muodotivat pitkään pysyvän hienostuneen vaahdon oluen pinnalle.

Oluen maku oli vomakkaan maltainen ja hieman siirappinen. Siinä oli lievä häivähdys ehkä mokkaa. Humaloinnissa oli jälleen mukavasti potkua, mutta se ei paistanut yhtä pahasti läpi kuin blondissa, koska rungossa oli enemmän maltaisuutta.

Humalointi oli kyllä omalaatuisen makuinen. Olin aistivinan siinä ajoittain kirsikkaa ja välillä se maistui hieman metalliselle. Blondista en ensimaistamisella pitänyt, mutta aloin pikkuhiljaa lämpeämään. Tästä pidin ensipuraisulla, mutta pikkuhiljaa maku alkoi etoa. Maku oli ehkä hieman liian makean maltainen ja siihen päälle vielä humalointi, josta tuli mieleen kirsikka, niin ei kiitos. En nimittäin ole ikinä oikein pitänyt kirsikan mausta.

Kyllä tämä Amsterdamissa maistui, mutta nyt ei vain jotenkin uponnut. Ehkä maltainen makeus yhdistettynä reiluun humalointiin ei vain sopinut maisteluhetken olotilaan. Oluesta tuli hieman mieleen Grolsch Herfstbock, joka oli tosin vieläkin makeampi kun sitä Damissa testasin.

Ei muuta kuin Alkoon ja itse testaamaan. Dubbelin maistamiseen asti elin siinä luulossa, että Blondilla ja Dubbelilla ei ole paljon muuta eroa kuin se, että Dubbel on hieman vahvempaa. Toisin kuintenkin oli. Oluet ovat kuin yö ja päivä. Mielenkiinnolla odotan mikä on tilanne Dubbelin ja Tripelin välillä.

Hinta Alkossa 4,10€ / 0,33l

La Trappe Dubbel 7 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 17 °P
    •    väri 92 EBC
    •    katkeroaineita 16 EBU

29/100: La Trappe Blond

Protz: Abbey Beer 

Pienen tauon jälkee, takaisin tuopin ääreen. Pieni nenänvalkaisu näin joulun alla ei ole koskaan pahitteeksi. Etenkin kun en noita tipattomia tammikuita ole koskaan harrastanut. No mutta asiaan.

Tuopissa tällä kertaa Hollannin tuliainen La Trappe Blond. Homma huipentuu sitten Quadrupeliin, joka on ainoana La Trappen tuotteista omalla sadan oluen listallani. Eli lähdetään lämmittelemään kohti suurta spektaakkelia.

Blondi on väriltään nimensä mukainen. Tuoksu on pehmeän miellyttävä. En oikein osaa päättää mistä tuoksu muodostuu. Aluksi olin sitä mieltä että tuoksussa oli hiivaa, mutta päädyin siihen että aromit tulivat lähinnä humaloinnista. Olin aistivinani myös hieman mallasta.

Maku myötäili mukavasti tuoksua. Pehmeää kermaisuutta ja toffeeta. Hiven hedelmäisyyttä ja melko voimakas humalointi. Mukana myös häivähdys banaanifleivöriä. Olut jättää kuitenkin hieman kylmäksi. Helposti lähestyttävä, joskin melko humalainen, mutta kuitenkin aika vaisu.

Tässä hieman muiden arvioita:
www.RateBeer.com
Olutopas.info

Jos pitäisi valita eka luostariolut jollekin, niin tämä olisi hyvä vaihtoehto. Trappistioluen perusruumiillistuma, jota maistaja ei varmasti pelästyisi ainakaan kovin pahasti.


La Trappe Blond 6,5% pähkinänkuoressa:

• Kantavierreprosentti 14,6 °P
• Väri 13,1 EBC
• Katkeroaineet 16 EBU

28/100 Grolsch Pilsner

Protz: Pilsner

Tällä kertaa tuoppiin kaatui hollannin tuliaisina jääkaappiin päätynyt Grolsch Pilsner. Tästä olisi ollut tarjolla komiampiakin patenttikorkilla varustettuja pulloversioita (, josta kuva edellisessä postauksessa) jopa litrasenakin, mutta päädyin käytännöllisemmin mukana kulkevaan tölkkiin, jonka lipastin matkakaverilta.

Vaaleankeltainen kuohujuoma sisälsi miellyttävän pilsnerille tyypillisen humalaisen tuoksun. Ensipuraisulla humalointi tuntui miellyttävän pehmeältä, mutta tuopin pohjan häämöttäessä maku oli jo melko voimakkaan tuntuinen. Ihan eri luokkaa siis kuin esim. Saku Helessä.

Oluen maku oli pehmeä, kuiva ja täyteläinen sekä hieman maltainen. Sanoisin että aika peruspilsu ei mitään ihan spektaakkelimaista. Ehkä vähän keskivertoa parempi. Ensimaistamisella mieleeni tuli mausta siirappi ja yhdessä vaiheessa olin maistavinani humaloinnissa jotain saippuan kaltaista, mutta melko nopeasti oluen maku vettyi eikä siitä saanut oikein mitään uutta irti.

Ei mitenkään hirveän helposti juotavaa, mutta kyllä sitä tölkillisen ihan mielellään höräytti.

Protz kuvailee olutta seuraavasti: "It has a grassy hop resins aroma balanced by lightly toasted malt, with a good tingle of hop bitterness and juicy malt on the tongue followed by a quenching, dry and gently bitter finish with a good underpinning of malt."

Ihan kelpo kuvaus Protzilta tällä kertaa. Oikeastaan pukee omatkin aistimukset aika hyvin sanoiksi. Ei siinä maussa mitään niin ihmeellistä ollut. Hieman kuivahkoa pilsnerihumalointia ja pohjalla häivähdys maltaisuutta. Ken pilsneristä pitää, hän tätä juokoon.

Grolsch Pilsner 5% pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentista 12 °P
    •    väristä ei tarkkaa EBC- tai SRM-arvoa tiedossa
    •    katkeroaineet 27 IBU, en ole varma
    •    maltaina kevätohrat Belgiasta, Englannista, Ranskasta, Saksasta ja Hollannista
    •    humalointina Hallertau ja Saaz
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

Terkut Damista!

Tuli tuossa viikko sitten käytyä pidennetyllä viikonloppureissulla Amsterdamissa. Lähdin matkaan kovin odotuksin eli noin 30 maistettavan hollantilaisoluen lista mukanani. Toisin kuitenkin kävi. Baareissa oli lähinnä belgialaisia oluita ja koska matkan tarkoitus ei ollut täysin pyhitetty oluenpalvonnalle, en saanut maistettua näistä kuin yhtä ja tuliaisiksi nappasin sen yhden sekä erään toisen.

Tässä hieman kuvia reissun oluista, jotka löytyvät myös tämän blogin lähdemateriaalina toimivista kirjoista. En kuitenkaan laske näitä suorituksiksi, silla maistelutilanteessa ei ollut käsillä muistiinpanovälineitä ja muutama olut oli yleensä jo tankattu alle. Tässä kaikille kiinnostuneille tuo lista Jacksonin ja Protzin kirjoissaan mainitsemista hollantilaisista oluista. Belgialaisia en jaksanut ennen reissua listata itselleni mukaan otettavaksi, sillä listalle olisi tullut noin sata olutta.

Alfa Lente Bok
Alfa Midzomer Bier
Alfa Super Dortmunder
Amstel Herfstbock
Arcen Het Elfde Gebod
Bazuin
Brand Dubblebock
Brand Imperator
Brand Oud Bruin
Brand Up
Budels Alt
Budels Parel Kölsch
Christoffel Blond
Christoffel Robertus
Christoffel Taboe
De Leeuw Dortmunder
De Leeuw Valkenburgs Wit
De Leeuw Winter Wit
De Ridder Maltezer
De Ridder Wieckse Witte
Grolsch Bazuin
Grolsch Pilsener
Grolsch Wintervorst
Gulpener Dort
Gulpener Korenwolf
Haarlems Hoppenbier
Heineken Kylian
Heineken Oud Bruin
Heineken Tarwebok
Hertog Jan Grand Prestige
Imperator
Jopen Bok Bier
Jopen Haarlems
Jopen Koyt
Konigshoeven Dubbel
Konigshoeven La Trappe Blond
Konigshoeven Tripel
Korenwolf
Kylian
La Trappe Quadrupel
Ridder Donker
Robertus
Taboe

Grolsch Pilsneriä tuli maistettua ja kotiin kannettua. Lisäksi ostin lentokentältä hienon La Trappe -pakkauksen, jossa oli neljä olutta (blond, dubbel, tripel ja quadrupel) sekä olutlasi. Eli ei ihan turha reissu. Tässä hieman kuvia matkan aikana nautituista sataa olutta -listan panimotuotteista.

Affligem Blond 6,8 %

Grolsch Pilsner (5 %)

Alkostakin saatava (Achouffe) La Chouffe 8 %

De Koninck 5,2 %

Tuli reissussa maistettua muutama muukin olut, joista mainitsemisen arvoisia ovat Palm Royale sekä Brouwerij't IJ:n vehnäolut Ijwit ja vehnäbock Ij Weissenbock.

Palm Royale 7,5 %

Ij Wit 7%

Palm Royale yllätti positiivisesti, sillä Palm Speciale ei aikanaan blogipostaksessa oikein meikäläiselle uponnut. Royale ei ollut läheskään yhtä maltainen vaan hieman positiivisella tavalla happaman makuinen. Ij Wit oli aikalailla Hoegaardenin tapainen, mutta hieman maukkaampi, varmaan runsaammasta alkoholiprosentista johtuen.

Myös La Chouffe jätti positiivisen maun. Yllättävän toffeinen ja kermaisen makuinen vahva golden ale.

27/100: Sierra Nevada Pale Ale

Protz: Pale Ale

Tällä kertaa maistelussa oli kullanruskea SNPA. Tuoksu oli simamainen ja hieman hiivainen.

Maussa on sitruunaisuutta ja hieman maltaisuutta. Oikein virkistävän raikas, happaman sitruksinen maku, johon päälle pomppaa aimo potku sitruksista humalan katkeruutta.

Jossain määrin alku on ehkä hieman liian vetinen ja vain humaloinnin kitkeryys iskee päälle. Tässä oluessa on ainakin luonnetta, arvostan. Tosin tämä on niin päiväkohtaista kun esim Koff Porterista pidin, mutta Brooklyn Lager ja Landlord saivat pyyhkeitä liiasta humaloinnista.

Mutta sellainen ongelma on, että tämä liian voimakas humalointi tuppaa peittämään muut maut alleen ja tekee mausta helposti yksioikoisen. Ja kun välillä sieltä alta poimii jonkun maun, ennen kuin humalointi sen peittää, niin totean maun kompleksiseksi.

Protz kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:

"The aroma is spicy and peppery from the hops, balanced by biscuity malt and tart citrus fruit from the Cascades. In the mouth there is a superb balance of hop resins, juicy malt and tangy fruit, while the long, deep finish offers a hint of vanilla pods and marzipan before it finally becomes dry, bitter and hoppy but underscored by sweet malt. It is a beautifully balanced beer with an uncompromising hop character."

Juicy malt ja tangy fruits; kuullostaapa taas tutulta. Vanilia ja marsipaani jäivät kyllä itseltä kokematta, mutta muuten tuohon kuvaukseen voi aika hyvin allekirjoittanutkin yhtyä.

Kaikesta huolimatta kokonaisuudessaan pidin kovasti. Miellyttävän sitruunainen maku, johon kaipaisin hieman jotain makean ja happaman sekoitusta. Jos humalointi olisi miedompi, niin varmaan toteaisin, että aika pliisun mitäänsanomaton ja nyt se taas on liian voimakas. Alkujärkytyksen jälkeen humalointiinkin tottui ja alkumakukaan ei tuntunut enään niin vetiseltä.

Hinta Alkossa 3,46€ / 0,35l

Sierra Nevada Pale Ale 5,6 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  13 °P
    •    väri  23 EBC
    •    katkeroaineita 32 EBU
    •    maltaina kaksitahoiset pale ja caramel
    •    katkerohumalointina Magnum ja Perle; aromihumalana Cascade
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

26/100: Palm Spéciale

Jackson: Belgian Ale
Protz: Pale Ale

Tällä kertaan lasiin kaatui belgialainen meripihkanvärinen ale. Tuoksu oli runsaan maltainen ja hieman humalainen.

Olut maistui ensipuraisulla hieman kupariselle. En tosin hetkeen ole karhua juonut, mutta Palm oli maltaiselta maultaan aika lähellä sitä. Tosin humalointi oli tosin paljon vivahteikkaampi. Aluksi maku oli mielestäni todella makea, hieman rusinainen ja hedelmäinen.

Alkon luokitus pale ale on kyllä aika harhaanjohtava ainakin omiin olutlajityyppikäsityksiini nähden, jonka mukaan pale alet olisivat raikkaan hapokkaita. Tosin tämä määritelmä sopii ehkä ennemminkin american pale aleihin.

Palmin maku ei ihan kyllä nyt iskenyt. Rusinainen ja voimakas maltainen maku ei oikein uponnut. Maku oli mielestäni jollain tapaa tunkkainen ja olisin kaivannut enemmän hedelmäisyyttä tai sitruksista hapokkuutta. Nyt maku on alkuun rusinaisen maltainen ja kääntyy siitä kuparinmakuiseen humaloinnin jälkimakuun.

Jackson kuvailee Palmia kirjassaan seuraavasti:
"The beer has aromatically toasty maltiness, balanced by a Goldings hop character, and a rounded, orangey finish from the house yeast."

Maltaisuus oli kyllä minustakin voimakas, mutta tuota appelsiinia en kyllä osannut humaloinnin alta etsiä.

Protz puolestaan kuvailee olutta näin:
"…a biscuity dryness with rich orange fruit and peppery Goldings on the aroma, juicy malt, citrus fruit and hops in the mouth, and a finish finely balanced between toasty malt, tart fruit and herbal and spicy hops."

Mielestäni tuota sitruksisuutta ei liiemmin ollut, vaan maltaisuus oli liian vahvana ja päällekäyvänä läsnä.

Summa summarum, Palm ei vain iskenyt. En pitänyt sen runsaasta maltaisuudesta ja vaikka karhusta pidänkin, en tässä pitänyt Palmin karhumaisista piirteistä.

Hinta Alkossa 2,89€ / 0,33l

Palm Speciale 5,4% pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  12,2 °P
    •    väri  20,5 EBC
    •    katkeroaineita 14 EBU
    •    maltaana paahdettu champagnelainen
    •    humalointina Protzin mukaan Kent ja Styrian Goldings
    •    hiivana talon oma hiiva

25/100: Timothy Taylor's Landlord

Jackson: Pale Ale / Bitter
Protz: Pale Ale / Bitter

Tällä kertaa tuoppiin kaatui vaaleanruskea hieman samea bitterin ja pale alen välimuoto. Oluen tuoksussa oli hieman kukkaista humalan tuoksua ja maltaisuutta.

Maultaan vuokraisäntä oli ammattikunnan edustajalle tyypillisesti (, mikä ei tosin päde omaan vuokranantajaani,) hieman hapan ja katkera. Jälkihumalointi oli aika ärtsy ja humalan maku jäi viipyilemään kitalaen etuosaan. Makua voisi kuvata niin, että olut on alkumaultaan pale ale, josta se liukuu kohti jälkimakua bitteriksi. Olin maistavinani oluessa hieman sitruksisuutta ja kukkaisuutta.

Yhdessä vaiheessa tässä blogissa väitin pitäväni bittereistä, mutta täytyy myöntää, että olen ehkä enemmän pale alen miehiä. Liian voimakkaasti humaloidut bitterit eivät oikein itselleni iske. Tämä olut on niillä äärirajoilla. Maussa on sitä jotain, mutta voimakas humalointi hieman häiritsee. Tosin siihenkin melko mukavasti tottuu alkujärkytyksen jälkeen.

TTL muistuttaa maultaan hieman Young's Bitteriä. Samalla tavall kuin YB:ssä, tässäkin humaloinnnista jää suuhun viipyilemään hunajaa muistuttava maku.

Jackson kuvaa Landlordia kirjassaan seuraavasti:
"It is a very drinkable beer, with a heathery hop aroma; a firm, grainy palate; some juicy maltiness; and a touch of refreshing acidity in the finish."

Vai että kanervainen humala-aromi? No joo, voipi olla. Itsehän olisin kukkaisuuden ja hunajan kannalla, mutta luotan Jackoon.

Protz puoletaan kuvailee olutta seuraavin sanankääntein:
"The finished beer has a superb aroma of juicy malt, spicy and earthy hop resins and tart citrus fruit. Tangy fruit, juicy malt and bitter hops pack the mouth, while the long finish is beautifully balanced between biscuity malt, lemon fruit and bitter hop."

Sitruuna mainittu. Asiaa. Protzin kuvaukset kyllä toistavat samoja adjektiiveja ihan deja vu -tuntemuksiin asti. Mutta varmasti on totta, että kun oluissa on käytetty samoja aineksia, niin lopputuloksetkin ovat saman makuisia.

Yhteenvetona sanottakoon, että Landlord on ihan jees, mutta klassikkostatuksesta huolimatta ei ihan sytytä. Maku on jollain tapaa aika kiehtova, mutta voimakas humalointi hieman häiritsee. Hintahan tällä on ihan järkyttävä: Ideaparkin Prismassa 4,85€ / 0,5l. Tällä hinnalla tuskin tulee montaa kertaa hyllystä poimittua. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan.

Nippelitietona kerrottakoon Protzin kirjassaan mainitsema seikka, että 2000-luvun alussa Madonna kertoi haastattelussa Landlordin olevan hänen suosikkioluensa. Tämän jälkeen TT lisäsi autojensa kylkiä koristaviin mainoksiin lausahduksen loppuosan: "Pedigree - loved by  Yorkshiremen… and Madonna".

Timothy Taylor's Landlord 4,1 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  10,5 °P
    •    väri 20 EBC
    •    katkeroaineita 35 EBU
    •    maltaana Scottish Golden Promise
    •    humalointina Fuggles, Styrian Goldings ja Whitbread Goldings Variety
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

24/100: Marston Oyster Stout

Jackson: Dry Stout

Lävitsetunkemattoman musta osteriolut kaatui tuoppiin rankan työpäivän päätteeksi. Oluessa oli mielestäni voimakkaan kotikaljamainen tuoksu.

Oluessa oli maltainen maku ja ensimaistamaisella jälkimaun humalointi tuntui miedolta. Hetken kuluttua humaloinnin maku kuitenkin voimistui ja se oli tyypiltään hyvin kitkerän makuinen, ei tosin negatiivisessa mielessä. Olut on maultaan aika kuiva ja maku on hieman kompleksinen: välillä vähän sitä ja toisinaan tota. Liekö johtuu humaloinnista tuo kuiva maku, sillä välillä olut maistuu hieman makeammalta ainakin aluksi ja sitten maku kääntyy kuivaksi.

MOS on maukas olut, mutta maut eivät ole kovin voimakkaita. Tämä on paahteisempi ja kitkerämpi kuin A Le Coq Porter, mutta makumaailman mietous on yhtäläinen ominaisuus molemmilla. MOS ei myöskään ole yhtä kuohkea kuin Young'sin tuplasuklaa, vaan oluen kuplat ovat hieman isompia.

Jakcon kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"Among dry stouts reasonably widely available in Britain, it has the fruitiest of flavours, with suggestion of onion or shallot and a firm smooth, cedary background. These complex flavours are beautifully combined."

Sipulia ja setripuuta, onpas kummallisia makuja oluelle. Saattaa olla että oluessa oli kyllä aavistus hedelmäisyyttä, mutta se kyllä mielestäni peittyi aika hyvin kuivan maun alle.

Yheenvetona kuiva, maltainen, hieman paahteinen, maultaan ihan jees, mutta jotenkin kaipaisin voimakkuutta makuihin. Tosin nimensä mukaan olut on tarkoitettu ostereiden tai muiden merenelävien kanssa nautittavaksi, joten olut ei saa olla liian voimakas, jottei se peitä ruoan makuja alleen. Pitäisi kokeilla ruokajuomana, näin pelkästään nautittuna ei ihan A-ryhmää minun kirjoissani.

Marstonin kotisivut tosin paljastavat makumaailman idean parhaiten:
"Brewed for a younger, wider audience with an easy-drinking taste"

Hinta lähicittarissa 3,99€ / 0,5l

En saanut selvitettyä pähkinän kuoren sisään mitään tietoja oluen ainesosista tai lukuarvoista, pahoittelen.

23/100: A. Le Coq Porter

Jackson: Porter / Imperial Stout
Protz: Imperial Russian Stout

Tummanruskea portteri kaatui lasiin viikonlopun kunniaksi. Oluen väri muistutti hieman vaihtamisen tarepeessa olevaa auton moottoriöljyä. Tuoksussa oli hiven jotain hedelmäisyyttä, eikä tuoksu ollut samanlainen portterimainen kuin edellisessä blogin oluessa.

Oluen maku oli pehmeä ja makea. Päällimmäisenä makuna suussa tuntuivat rusinat. Olut ei ollut läheskään niin voimakas kuin Young's Double. Itse asiassa pitää varmaan vetää vähän takaisin kun väitin sitä mitäänsanomattomaksi, sillä YDCS:ssä oli makua kerrassaan jos vaikka verrataan maun määrää sen pieneen alkoholiprosenttiin.

A Le Coq Porterissa oli enemmän voltteja, mutta sitä ei kyllä mausta huomaa. Olutta joutui maiskuttelemaan ihan tosissaan, että siitä löysi makua. Myös humalointi oli aika vaisu.

 Jackson kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"The beer is less of a true porter than an earthy, peppery, coffeeish, strong, dark lager, but a welcome manifestation nonetheless."

Eli Jackson ei edes pidä tätä portterina vaan tummana lagerina. Se selittää hieman tuota maun ohuutta.

Protz kuvailee kukkoa seuraavasti:
"It has a deep bouquet of roasted grain, bitter chocolate, molasses and liquorice, underpinned by spicy hops. Rich flavours - roast, burnt fruit, chocolate and earthy hop resins - fill the mouth. The finish is rich, rewarding and warming, dominated by dark fruits, bitter roasted grain, espresso coffee and a firm hop bitterness."

Huh huh, onpas kovasti paljon eri makuja. Itsehän en löytänyt juuri mitään niistä. Olut oli vieläpä melkein huoneenlämpöistä vain noin tunnin jääkaappijäähdyttelyn seurauksena. Makujen olisi siis pitänyt olla melko optimaalisesti omien nystyröitteni ulottuvilla, mutta kun ei niin ei.

Yhteenvetona ALCP on rusinainen ja hieman hedelmäinen miedosti humaloitu olut. Maut ovat aikalailla piilossa eli olut on aika helposti lähestyttävä tyylilajinsa edustaja.

Nippelitietona mainittakoon, että preussilainen höyrylaiva Olivia upposi vuonna 1869 Itämerelle. Vuonna 1974 norjalaiset sukeltajat löysivät laivassa olleen säiliön, jossa oli A. Le Coq Porteria. Tarina ei kerro mitä oluelle on sittemmin tapahtunut.

Oluen hinnasta etelänaapurissa ei ole sen tarkempaa tietoa. Tuliaisista kiitokset AP:lle!

A. Le Coq Porter 6,5 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  14,6 °P
    •    väri  54,7 EBC
    •    katkeroaineita 16 EBU
    •    maltaina Maris Otter pale-, musta- ja suklaamaltaat
    •    humalointina Protzin mukaan saksalaiset lajikkeet
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

22/100: Young's Double Chocolate Stout

Jackson: Chocolate Stout
Protz: Stout

Tämä valoa lävitsepäästämättömän musta stout kaatui lasiin miellyttävän vaahdon saattelemana. Tuoksussa oli hieman paahteisuutta ja hiivan tuoksua.

Paahteisuutta oli myös maussa sekä melko voimakas humala. Humalaa oli sekä maussa että jälkimaussa. Olen joskus aiemminkin maistanut kyseistä panimotuotetta enkä silloin, kuten en nytkään, maistanut tuota tuplasuklaata.

Oikein kun pinnistin niin olin havaitsevinani aavistuksen suklaisuutta, mutta minusta tuntui että humalointi peitti sen alleen. Voi olla että syynä oli tarjoilulämpötila. Jacksonin suositus tarjoilulämpötilasta on 13°C. Ihan tähän ei päästy omalla kohdallani, vaan olut oli hieman lämpimämpää, ei kuitenkaan aivan huoneenlämpöistä.

Jackson kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"It is remarkably silky-smooth and textured, with a lively complexity. The aromas and flavours begin with faint suggestion of ginger, becoming fudgy and creamy, then balancing this sweetness with a round, bitter-chocolate, finish."

Protz kuvailee olutta omassa opuksessaan seuraavin sanankääntein:
"The aroma has a creamy confectionery appeal, balanced by dark fruit and bitter hops. Rich chocolate fudge cake, tart hops and dark grains fill the mouth, while the long and complex finish offers intense chocolate flavours balanced by dark fruit and earthy hop resins."

En vaan maista sitä suklaata ja se on pettymys piste.

Oluesta jäivät päällimmäisenä mieleen paahteisuus ja voimakas humalointi. Ei humalointi sentään ihan Koff Porterin luokkaa ollut. Oluen suutuntuma oli miellyttävä ja olut oli erittäin kermainen ja vaahtoava. Kuplat olivat pieniä ja näin ollen olut tuntui suussa erittäin kuohkealta.

Jotenkin pohjimmiltaan YDCS oli vähän mitäänsanomaton ja tylsä. Vielä kun oluen nimi lupailee niin paljon, niin pettymys on kahta karvaampi.

Hinta Alkossa 3,78 € / 0,5l

Nippelitietona mainittakoon, että tuplasuklaa tuli markkinoille vuonna 1997 ja oli ensimmäinen olut, jossa oli lisättyä aitoa suklaata. Yleensä suklaisissa stouteissa käytetään vain suklaamaltaita.

Young's Double Chocolate Stout 5,2 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 13 °P
    •    väri 162 EBC
    •    katkeroaineita 34 EBU
    •    maltaina Maris Otter pale-, kristalli- ja suklaamaltaat
    •    humalointina Fuggles ja Goldings
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

21/100: Tsingtao

Jackson: Lager/Pilsner

Läpikuultavankeltainen kiinalainen kaatui lasiin saunaoluena. Tuoksussa oli havaittavissa hieman maltaisuutta ja voimakkaan humaloinnin tuosku. Samankaltainen tuoksu kuin Singhassa.

Maku on samanlainen kuin tuoksukin eli maussa on voimakkaasti humalaa ja pieni annos maltaista makeutta. Maku on mielestäni lievästi ruohoinen, mikä johtunee runsaasta joskin pehmeän täyteläisestä humaloinnista.

Oluen makumaailma on aika mieto ja jo hetken särpimisen jälkeen suu turtui makuihin ja tatsi katosi, enkä erottanut enää mitään muuta.

Oluessa on miellyttävä maku ja pidin etenkin sen lievästä makeudesta. Humalointi tekee kuitenkin sen, että olut ei ole ihan yhtä helposti juotava kuin esim Saku Hele. Pilsnerit eivät mielestäni ole kovin helposti juotavia humalointinsa takia, mutta tämä on sieltä helpoimmasta päästä.

Jackson kuvailee Tsingtaoa kirjassaan seuraavasti:
"…Tsingtao Beer is relatively mild, but has notably more hop aroma and bitterness than most other golden lagers from China."

Hieman tylsä kuvaus Jacksonilta, joka jättää makumaailman kuvailun aika puolitiehen. Toisaalta olut on aika kevyt ja mieto, mutta olisin kaivannue enemmän adjektiiveja.

Koska Jacksonin arviot jäivät hieman puolitiehen, niin tässä linkki Olutopas.infon käyttäjien arvioihin Tsingtaosta

Summa summarum: Itse en laittaisi Tsingtaoa samaan kategoriaan muiden eksoottisten lagereiden kuten solien ja coronien kanssa, vaan se erottuu siitä porukasta mielestäni edukseen. Virkistävä olut, jota voisin kuvitella tilaavani kiinalaisessa ravintolassa palan painikkeeksi.

Hinta lähi-Prismassa 2,19€ / 0,33l

Tsingtao 4,7 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 11 °P
    •    väristä ei tietoa
    •    katkeroaineista ei tietoa
    •    Australiasta ja Kanadasta tuodut maltaat + sisältää myös riisiä
    •    Kiinassa kasvatetut humalat
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

20/100: Singha

Jackson: Strong Pilsner

Vaaleankeltainen aasialainen kaatui tuoppiin lauantain ratoksi. Tuoksun voimakas maltaisuus yllätti. Maussa oli samaa maltaisuutta kuin tuoksussakin, mutta humalointia ei ollut juuri nimeksikään.

Maltaisuus oli miellyttävän pehmeää. Olut oli makeahko ja täyteläinen. Mieto humalointi sopi olueen, sillä silloin maukas maltaisuus pääsi oikeuksiinsa. Maussa olin havaitsevinani hieman sitruunaa ja kukkaisuutta. Oluessa oli etäisesti jotain samaa kuin Young's Bitterissä. Yhdessä vaiheessa maiskutellessani oluesta tuli mieleen hunajatee.

Singha on oluttyypiltään ainakin Jacksonin mukaan pilsneri. Jackson mainitsee kirjassaan oluen vahvuudeksi 6 %, Nopealla Wikipedian selailulla selviää, että alkuperäinen olut, jolla Singha on hankkinut maineensa, on korvattu syyskuussa 2007 viisivolttisella versiolla. Jackson kuvailee vanhaa versiota kirjassaan seuraavasti:

"Its body is lightened with the use of some sugar, but this is not evident in the flavour. It has a hint of firmly chewy maltiness but its dominant feature is a robust late dryness, with spearminty hoppiness."

Omaan suuhun tuo humalointi oli kyllä aika mieto. Ehkä se ei olliut tyypiltään niin pistävä, että luulin makujen tulevan maltaista eikä humalasta. Jälleen siis todistettiin millainen vasta-alkaja allekirjoittanut oluenmaistajana on.

Tästäkin huolimatta, pidin kyllä Singhan mausta. Siinä oli sopivasti eksotiikkaa ja yllätyksellisyyttä. Ja loppuun terkut BangCock-Boylle: juoppa yksi Singha siellä tän blogin kunniaksi, hölkynkölkyn!

Hinta Alkossa 2,44€ / 0,33l

Singha 5 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 10,7 °P
    •    väri  7 EBC
    •    katkeroaineet 18 EBU
    •    maltaista ei tarkempaa tietoa
    •    humalointina Saaz
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

19/100: Spaten Münchner Hell

Jackson: Munich Hell ("Pale") Lager
Protz: Pale Lager

Spaten Münchner Hell alias Spaten München, keltainen vaalea lager kaatui pikkutuoppiin perjantain kunniaksi. Tuoksussa oli havaittavissa humalan aromeita ja olut toi mieleeni Pilsner Uruquellin.

Jotain samaa oli myös maussa. Lievää metallisuuden makua ja humalan pistävyyttä, mutta pohjimmiltaan kuitenkin melko laimea tapaus. Maussa oli melko paljon humalaa, muttei sitten oikein muuta.

SMH oli paljon voimakkaammin humaloitu kuin Saku Hele, mutta jäi minun kirjoissani kyllä makumaailmaltaan auttamattosmasti kakkoseksi. Oluen maku oli mielestäni kuiva ja voimakas humalointi korosti tätä. Humalointia oli sen verran, että maku jäi kitalakeen viipyilemään vielä maistamisenkin jälkeen.

Lisäksi humaloinnin maku ei ollut mielestäni kovin miellyttävä, vaan jotenkin kitkerä. Ei vain tällä kertaa iskenyt. Voimakas humalointi aiheuttaa sen ettei olut ollut kovin helposti juotava.

Protz kirjoittaa oluesta kirjassaan seuraavaa:
"…has a lightly toasted malt, gentle hop resins and delicate lemon fruit aroma and palate, with quenching finish that is bittersweet to start and ends dry with delicate hop notes, juicy malt and tangy fruit."

En kyllä havainnut tuota sitruunan aromia, mutta en kyllä havainnut paljon muutakaan. Oli sen verran laimeaa tavaraa ja kun olut oli jääkaappikylmää eivät pienet vivahteet erottuneet. Seli seli.

Jackson puolestaan kuvailee olutta seuraavasti:
"Today's "Munich Pale" is notably aromatic; with a clean, quite sweet, malty palate; and a late, light, nutty dryness."

Vahvasti haiskahtaa siltä, että olut on otettu mukaan opuksiin sen merkittävän historian takia. Spaten oli ensimmäinen, joka toi Münchenissä markkinoille vaalean lagerin.

Two points, ei jatkoon. Hinta Alkossa 3,19€ / 0,5l.

Spaten Münchner Hell 5,2 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 11,7 °P
    •    väri  7,3 EBC
    •    katkeroaineet 18 EBU
    •    maltaana pale
    •    humalointina Hallertauer
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

18/100: Saku Hele

Jackson: Helles Lager

Pintillinen eteläntuliaisina saatua kultaa kaatui lapparituoppiin runsaan vaahdon saattelemana. Suomenlahden takaa tuotu janojuoma oli väriltään yllättävän vaalean keltaista. Oluen tuoksu oli kotoisista lageroluista tuttu. Tiedä sitten tuleeko tämä perusaromi humaloinnista vai maltaista, mutta tällä kertaa odörissä ei ollut mitään mieleenpainuvaa.

Oluen maku yllätti lempeydellään. Tölkki varoittaa humalarikkaudesta, mutta humalaa ei ainakaan omaan makuuni ollut yhtään liikaa. Humalointi oli kyllä tavallaan runsas, mutta pehmeä. Maku oli makea ja erittäin miellyttävä. Jos joku on helposti juotavaa, niin tämä.

Muutaman hörpyn jälkeen oluen maku suussa heikkeni ja se upposi kurkusta alas kuin vettä vain. Ennen tätä ehdin kuitenkin aistia oluessa jotain vanilijan tai kinuskin maun kaltaista.

Omituinen olut kyllä. Painui kurkusta alas kuin lyijypaino. Miellyttävää oluessa oli se, että tuopin viime hörpytkin maistuivat maukkaalle. Tuntuu että normaalisti tuopin viimeiset pisarat ovat jo pahasti väljähtäneitä ja ne kumoaa nenää nyrpistellen. Voi toki olla, että tuhosin oluen sen verran nopeasti ettei se ehtinyt väljähtää.

Tuopin loppuvaiheilla olut alkoi maistua hieman vehnäoluen kaltaiselle. Siitä on pitkä aika kun olen juonut kirkasta vehnää kun yleensä tulee naatiskeltuja hefejä, mutta jotain kirkkaan vehnäoluen kaltaista makua tässä oli. Ei ehkä kuitenkaan ihan hefeistä tuttua banaanisuutta, mutta jotain sen suuntaista.

 Jackson kuvailee kirjassaan SH:ta seuraavasti:
"This year-round beer pours with a dense, bubbly head and has a very pale colour; a light but firm body; and a very hoppy, appetizing finish. Fairly dry for the style."

Ruokahalua kiihottava on varmaan oikea sana. Jälkiruoaksi tästä ei aivan ole, mutta ennen ateriaa voisi todella toimia. En kyllä itse pidä tätä kovin runsaasti humaloituna. Tietysti riippuu mihin vertaa ja jatkuva bitterin lipittely on varmaan sekoittanut omat käsitykseni voimakkaasta humaloinnista. Pidin olutta kyllä melko makeana, mutta kai niitä sitten on makeampiakin helles lagereita.

Hinta Eestissä 0,99 €/ pintti. Voin suositella kaikille etelänmatkaajille. Itse ainakin aion hankkia käsiini seuraavalla vierailulla.

Saku Hele 5,2% pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentista 11,5 °P
    •    väri 6 EBC
    •    katkeroaineet 6 EBU
    •    maltaista ei tarkempaa tietoa
    •    humaloinnista ei tarkempaa tietoa
    •    hiivasta ei sen tarkempaa tietoa

17/100: Brains SA

Jackson: Bitter / Pale Ale
Protz: Best Bitter

Tämä meripihkanvärinen walesilainen kaatui lasiin muutaman oluen tissuttelun jälkeen. Liekö syynä takana ollut pitkä päivä vai mikä, mutta olut jätti kylmäksi.

Oluen tuoksu oli miedon hedelmäinen ja maltainen. Maussakin oli maltaisuutta ja hento humalointi. Lyhyen ytimekkäästi sanoisin, että todella mitäänsanomaton tapaus.

Etiketin perusteella oletin hieman enemmän. Odotin jotain legendaarista. Vielä kun molempien herrojen kirjoista olut löytyy, niin sen ei uskoisi jättävän kylmäksi. Toisaalta tällainen tuohisuu ei varmaan sitten tällä kertaa löytänyt niitä hienostuneita nyansseja, joita oluessa piili ja näin ollen petyin.

Olut on kyllä kieltämättä erittäin juotava. Tämä seikka tuo mieleen London Priden vaikka SA onkin hivenen maltaisempi. Ehkä makuaistini tosiaan ei ollut parhaimmillaan, mutta en usko että uusi yritys toisi kovinkaan suurta muutosta arvioon.

 Protz kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"The deep amber beer has a ripe aroma of biscuity malt, a nutty note from the crystal malt a light but firm spicy hop presence. A digestive biscuit maltiness, a touch of barley sugar sweetness, and a good underpinning of hop resins fill the mouth, followed by a long finish that is bitter-sweet, with sappy malt, light but persistent spicy hops and a pear-drop fruitiness."

Jopas on taas tarinaa. Oluessa on maltaisuutta ja ehkä hieman Protzin mainitsevaa makeutta, mutta pear drop? Ja pitkä jälkimaku. En voi yhtyä tähän mielipiteeseen.

Jackson kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"SA has a spicy aroma; a light, faintly almondy, crystal-malt character, soft on the tongue; and finishes with a late, dry appetite-tickling fruitiness and hoppiness."

Tuoksussa havaitsin hedelmäisyyttä kyllä, mutta maussa en sitä itse enää huomannut. Mitä tästä opimmekaan: maistettavan oluen tulee olla aina se päivän ensimmäinen.

Brains SA 4,2 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentista ei tietoa

• väri 27 EBC
• 
katkeroaineet 27 EBU

• maltaina Pearl pale, Regina pale crystal malt (8 %) ja panimosokeria
• 
humalointina Challenger, Fuggles ja Goldings

• hiivasta ei sen tarkempia tietoja

16/100: Brakspear Bitter

Protz: Bitter

Tällä kertaa maisteluvuorossa oli himean miedompi bitteri. Vain 3,4 prosenttinen Brakspear omasi mielestäni maanläheisen tuoksun. Tuoksu on miedon maltainen ja väri tuttua kuparinruskeaa.

Oluen maku oli mielenkiintoinen. Maku on yllättävän napakka, mutta jälkimaku on mieto. Ensipuraisulla humaloinnin huomaa, mutta sen vaikutus katoaa, eikä jää kitalakeen viipyilemään.

Liekö johtunut korkkia ja etikettiä koristavasta pörriäisestä vai mistä, mutta olin maistavinani oluessa hieman hunajaisuutta. Oluen maku oli kyllä omintakeinen, enkä ole samanlaiseen aiemmin törmännyt. Näin miedoksi olueksi tässä oli yllättävän paljon vivahteita.

Olut on kuitenkin suutuntumaltaan helposti juotava ja vetinen. Myös hiilihapot katosivat yllättävän äkkiä lasista.

Protz kuvailee BB:tä kirjassaan seiraavasti:
"The aroma has pungent, earthy hops, biscuity malt, butterscotch and tart orange fruit. Sappy malt, bitter hop resins and fruit vie for attention on the tongue, while the finish has a wonderfully clean maltiness balanced by tangy fruit, butterscotch and bitter hops."

Jesh! Maanläheinen maltainen tuoksuhan osui aika nappiin. Mielestäni se ei ollut kyllä kermatoffee, joka oluessa maistui, vaan joku kukkainen tai hunajainen maku. Vielä tuopin kumoamisenkin jälkeen suussa oli ihan selvä hunajan maku, millaista en aiemmin ole kokenut.

Mieleenpainuvaa oluessa oli mielestäni myös humaloinnin painottuminen alkumakuun jälkimaun sijaan.

Makumaailma oli vivahteikkuudestaan huolimatta melko mieto ja olut helposti juotava. Ei tämä miksikään omaksi suosikikseni noussut, mutta voisin kuvitella BB:tä uudestaankin särpiväni. Ainut, mikä hieman ostahaluja vähentää, on cittarin kova hinta. Yli 4 euroa tälläisestä kakkosoluesta. Jostainhan se on olutmyynnin katteet revittävä eli tässä tapauksessa olutharrastajan selkänahasta.

Brakspear Bitter 3,4 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 8,8 °P
    •    väri  22 EBC
    •    katkeroaineet  38 EBU
    •    maltaina Maris Otter pale ja crystal sekä lisäksi hedelmä- ja rypälesokeria
    •    humalointina Fuggles ja Goldings
    •    hiivasta ei sen tarkempia tietoja

15/100: Fuller's ESB

Jackson: Strong Bitter
Protz: Extra Strong Beer / Bitter

Kuparinruskea ESB kaatui bitterituoppiin lauantai-illan ratoksi.Oluen tuoksu on hedelmäisen maltainen.

Maku on täyteläinen ja karamellisen maltainen. Oluessa on sopivasti humalointia, joka antaa miellyttävästi takapotkua. Oluessa on vahva runko ja maku on paksu. Näin ollen ESB:tä voisi ontuvasti kuvata "bittereiden Karhuksi".

Humalointi ja alkoholi lämmittävät mukavasti eli olut sopii kylmempiinkin keleihin päivän piristykseksi. ESB ei todellakaan ole yhtä juotava kuin London Pride ja sen nautiskelu tyssää viimeistään toiseen, ainakin itselläni.

Protz hehkuttaa kirjassaan ESB:tä seuraavasti:
"… beer has an explosion of rich malt, marmalade fruit and peppery hops on the nose, with an enormous attack of juicy malt, orange peel and bitter hop resins in the mouth. The deep complex and lingering finish is beautifully balanced between malt, hops and tangy fruit, finally becoming dry with a good bitter hop resins note. A world classic."

Mielestäni tuoksussa oli jonkin verran hedelmäisyyttä, mutta maussa en sitä huomannut, vaan lähinnä voimakkaan maltaisuuden ja humaloinnin.

Jackson on samoilla linjoilla Protzin kanssa, mutta pitää homman lyhyen ytimekkäänä:
"…(ESB) is malt accented, but with a robust balance of hop bitterness, the two flavours held togerther by honeyish esters from the house yeast. It is a world classic."

Molemmat herrat mainitsevat, että ESB lanseerattiin alunperin talvioluena 1969, minkä voin hyvin ymmärtää sen lämmittävien vaikutusten ansiosta. Kaiken kaikkiaan maistuva ESB on mielestäni olut, jota voin suositella täyteläisen maun ystäville.

Hinta Alkossa 3,85 €/ 0,5 l.

Fuller's ESB 5,9 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentti 14,4 °P
• väri  34,5 EBC
• katkeroaineet  29 EBU
• maltaina Optic pale (90%), crystal (3%) ja maissihiutaleet (7%)
• humalointina Challenger, Northdown, Goldings ja Target
• hiivasta ei sen tarkempia tietoja kuin että Fullerin omaa tavaraa

14/100: Young's Bitter

Protz: Bitter

Tämä dopingnäytteen värinen bitteri kaatui lasiin perjantaitunnelmissa. Tässä tilanteessa se ei tarkoita järkyttävää humalaa vaan ainoastaan rentoa fiilistä.

YB:ssä oli mielestäni melko runsaasti happoja ja kaataessa muodostuikin mukava vaahtokerros. Oluessa oli mieto kukkaisen hunajainen tuoksu.

Maultaan olut oli hedelmäinen ja sanoisin jopa hunajainen. Maku oli jollain tapaa sekin kukkainen ja hieman sitruksinen, olematta kuitenkaan liian hapan.

Humalointi oli mielestäni hyvin balanssissa maun rungon kanssa. Tässä oluessa aletaan jo olla oikeiden asioiden äärellä! Tämä oli tässä blogissa maistelluista oluista tähän asti itselleni mieluisin. Humalointikin oli riittävä muttei liian voimakas. Humalointikin oli mielestäni kukkainen. Flower power!

Protz kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"The aroma is dominated by earthy Fuggles and peppery Goldings hops, balanced by biscuity malt and tart citrus fruit. Bitter hops fill the mouth but there is a good underpinning of bready malt and tangy fruit. Hops defeat all-corners in the finish: bittery, flowery, resinous and piny."

Huh huh, nyt melkein pyörryttää. Pidin itseäni ihan pöhkänä sitruunoiden ja kukkieni kanssa, mutta Protzhan löytää oluesta samoja vivahteita. Biscuity malt tuntuu olevan Protzilla jokaisessa oluessa eli pitää varmaan alkaa viljellä sitä enemmän itsekin. Melko todennäköistä nimittäin, että osuu "oikeaan". Ei vaiskaan, mutta tästä en sitä huomannut kukkaset taisivat sekoittaa pääni.

Huom! Protzin kirjassa on itseasiassa mainittu vain hanaversio YB:stä, jossa prosentteja on vain 3,7. En kuitenkaan pidä tätä samanlaisena mahalaskuna kuin Bishop Fingerin maistamista, jossa maistetun ja aidon version ero oli lähes kaksi prosenttia.

Hinta Alkossa 3,29 €/ 0,5 l

Young's Bitter 4,5 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentti 10,7 °P
• väri  16,1 EBC
• katkeroaineet  27,6 EBU
• maltaina Maris Otter ja crystal
• humalointina Fuggle ja Golding
• hiivasta ei sen tarkempia tietoja

13/100: Shepherd Neame Master Brew Kentish Ale

Protz: Bitter

Shepherd Neame -trilogian päätösjaksossa pääosassa oli Mestari Pano eli Master Brew. Väriltään se oli samaa luokkaa laimennetun BF:n kanssa.

Oluen tuoksu oli huomatatvasti miedompi kuin kahdella edellisellä SN:n oluella. Niiden pohjalta pelkäsin pahinta maun suhteen, mutta MB ei ollut veistetty samasta puusta.

Ensipuraisulla olut maistuis hieman sitruksiselta ja hedelmäiseltä. Maku ei siis muistuttanut millään tapaa trilogian edellisosia, mikä oli ihan jees. Hieman olutta sippailtuani huomasine ettei olut olekaan niin hedelmäinen kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää.

Maku on hapan ja mielestäni makumaailmaltaan tylsä. Jos edelliset kaksi muistuttivat mielestäni hieman Newcastle Brown Alea (,jota vielä jossain vaiheessa tässäkin blogissa maistetaan), niin tämä muistutti enemmän suomilageria.

Humalointi antaa oluelle sen happaman ja hieman kuparisen maun. Olut kaatuu kyllä kurkusta alas, mutta ilman sen suurempia riemun kiljahduksia.

Michael Jacksonhan ei pitänyt tätä olutta juuri minään (oma villi veikkaus), mutta Protz kuvailee kirjassaan sitä seuraavasti:

"The copper-coloured beer, topped by a lively head of foam, draws the drinker in with a stunning aroma of hop resins, biscuity malt and tangy fruit. Juicy malt, peppery hops and a fruitiness reminiscent of a confectionery from my youth called orange-and-lemon slices fill the mouth. The long and deep finish is beautifully balanced between juicy malt, bitter-sweet fruit and a lingering and persistent peppery and bitter hops."

Hienoa huomata, että Protzkin puhuu hedelmäisyydestä ja sitruunasta. Näkemyserona kuitenkin mielestäni ne luovat tylsän makumaailman kun taas Protzin mielestä ne ovat jees. Ei olut nyt niin huono ollut minustakaan. Ei vain omia suosikkejani, mutta ehdottomasti paras näistä kolmesta. Jatko-osaa saattaa olla vielä luvassa, jos löydän jostain huulilleni Shepherd Neame Original Portertin.

Shepherd Neame Master Brew 4,0 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentista ei tietoa
• väri 25 EBC
• katkeroaineet 37 (EBU tai IBU, en tiedä kumpi)
• maltaina Halcyon pale ja crystal
• humalointina paikalliset Goldings ja Target
• hiivasta ei sen tarkempia tietoja

12/100: Shepherd Neame Spitfire

Jackson: Bitter Ale

Väriltään hieman edellistä eli BF:ä vaaleampi Äksyilijä kaatui lasiin jääkaappikylmänä. Myös tuoksu muistutti paljolti olutta numero 11.

Maussa oli samaa paahteisuutta kuin BF:ssä, mutta ei aivan yhtä paljon. Jälkimaku oli pidempi eikä olut samalla tapaa lässähtänyt kuin BF, laimennettu mellanöl. Olut oli myös paremmin balanssissa kuin BF. En kuitenkaan pidä Spitfiren tyyppisestä oluen mausta, jossa on jotain epämiellyttävää pistävyyttä.

Humalan maku on mausteinen ja liian pistävä. Jäljelle jää humalainen pitkä jälkimaku. Olut on ihan okei, mutta ei nosta suuria tunteita.

Jackson kertoo kirjassaan oluesta seuraavaa:
"Spitfire is a pale, hop-accented ale. It has a fresh hop aroma; a light, firm body; a lively dry palate; and lingering, moreish bitterness. Lovers of aromatic, dry, hoppy beers will also enjoy single-variety specials such as Goldings Summer Ale, Early Bird, and Late Red from Shepherd Neame."

Se lienee tuo kuiva maku, joka ei oikei iske meikäläiseen. Kuiva maku yhdistettynä melko voimakkaaseen humalointiin on vähän liian bitteriä minulle. Olen enemmän hedelmäisempien oluiden ystävä.

Hinta lähi-Prismassa 3,35 €/ 0,5 l

Shepherd Neame Spitfire 4,5 % pähkinänkuoressa:

• kanatavierreprosentista ei tietoa
• värin EBC:stä ei tietoa
• katkeroaineet   25,6 EBU
• maltaista ei tarkempaa tietoa
• humalointina Target, First Gold ja East Kent Goldings
• hiivasta ei sen tarkempia tietoa

11/100: Shepherd Neame Bishops Finger

Jackson: Bitter / Pale Ale
Protz: Best Bitter

Väriltään yllättävän tumma Bishops Finger kaatui lasiin mökkitunnelmissa. Tuoksussa olin havaitsevinani lievää paahteisuutta. Sama maltainen paahteisuus maistui myös ensipuraisussa. Bishops Finger on melko hillitysti humaloitu. BF on turhan tumma omaan bitterimakuuni.

Maku on mielestäni jotenkin ristiriitainen: voimakas paahteisuus yhdistyy vetisyyteen. Eli maku jotenkin lässähtää, toisin kuin London Pridessa. LP:tä olisin voinut kuvitella juovani useammankin tuopillisen. Tämän kanssa yksikin tekee tiukkaa.

Maku tuo mieleeni Newcastle Brown Alen, johon vain on hieman lisätty paahteisuutta, joka antaa oluelle edes jotain luonnetta.

Jackson kuvailee kirjassaan olutta seuraavasti:
"This ale has a hoppy aroma (East Kent Goldings), but is very well-balanced, with a malty palate hinting at vanilla, licorice root, and stalky raisins, and a touch of tart fruitiness in the finish."

En kyllä itse ihan noilla sanoilla olisi lähtenyt olutta kuvailemaan.

Protz kuvailee olutta seuraavasti:
"It has a rich and tempting aroma of fruit reminiscent of raisins and sultanas, a warm Ovaltine maltiness and tangy hop resins. Vinous fruit, biscuity malt and pepper hops fill the mouth, while the long finish interweaves between dried fruit, rich malt and a deep and drying hop bitterness." 

Minusta tuntuu, että kun en pidä jostain oluesta, en löydä siitä niin paljoa makuja. Kuuppa jotenkin jumittuu ja aivot vaan toteavat jokaisella maistamisella "pahaa on, en pidä".

Sekä Jackson että Protz ilmoittavat kirjoissaan pullotetun BF:n alkoholiprosentiksi 5 kun se maistamassani oluessa on 3,5 %. Nopea tutkailu netin syövereihin paljastaa, että oluesta onkin myös 5,4 % versio, jota on tarjolla myös joissakin suomalaisissa ravitsemusliikkeissä. Nyt jäi kyllä kotiläksyt tekemättä. Pitänee korjata jossain vaiheessa tämä erhe ja maistaa "aito" BF tämän Ruotsin markkinoille suunnatun vesitetyn version sijasta.

Vedellä landrattu BF kiteytettynä: simppeli maku, jossa ei ole syvyyttä. Esim. LP oli pehmeä ja helppo, mutta maussa oli silti sitä jotain.

Hinta Prismassa 3,70 €/ 0,5 l.

10/100: London Pride

Protz: Best Bitter

Raise the glass with Pride!

Tämä (jälleen kerran) kuparinvärinen  Lontoon ylpeys kaatui lasiin runsaan vaahdon kera jääkaappikylmänä eli noin 10 asteisena. Tölkki oli ilmeisesti hieman hölskynyt, sillä jo tölkkiä avatessa olut kuohahti hieman liiaksikin. Häpeäkseni joudun myöntämään, että kyseessä oli muistini mukaan ensimmäinen kerta kun maistan kyseistä olutta. Jotenkin olen aina onnistunut ohittamaan tämän mallasnektarin.

Olut on maultaan helposti lähestyttävä ja maltainen. Humalointi on mieto ja jälkimaku kevyt. Silti maussa on jollakin tapaa luonnetta ja syvyyttä. Olut on helposti juotavaa ja pehmeän samettista. Lieneekö syynä alun tarkoitusta suurempi vaahto, mutta oluen maku alkoi tuopin puolivälin tienoilla muuttua jo hieman vetiseksi. Hapot alkoivat kadota ja myös maku samalla.

Bitteriksi oluessa on yllättävän vähän katkeroa. Toisaalta, mitä voidaankaan odottaa näin tunnetulta ja paljon juodulta oluelta. Juotavuus ja helposti lähestyttävyys ovat sen etuja. Haittoja yllätyksettömyys ja kepeys.

Protz kuvailee LP:tä kirjassaan seuraavaan tapaan:
"London Pride has the Fuller's yeast signature of a rich orange fruitiness that dominates nose, palate and finish but is superbly balanced throughout by biscuity malt and a firm and very English floral, spicy and resiny hop attack."

Protz jatkaa vielä ja hehkuttaa kuinka oluessa on hyvä balanssi: ei liikaa humalointia ja vähän happoja. Näin sitä soljuu kurkusta alas helposti usempikin pintti.

Jackson kuvailee kirjassaan olutta seuraavasti:
"…London Pride, with beautifully combined flavours of light, smoothly nutty malt, crisply bitter hop, and faintly honeyish yeast."

Tuo pähkinäisyys kyllä jollakin tapaa maistui omassakin suussa, en vain osannut pukea makua sanoiksi. Se ei ollut tällä kertaa keksimäisyyttä vaan jotain muuta. Se oli jotain, mitä en muissa blogin oluissa vielä ole havainnut.

Jackson jatkaa: "Drinkers wanting a little more punch, and perhaps only one pint, opt for the Extra Special Bitter."
Taidan siis itsekkin pitäytyä jatkossakin lähinnä ESB:n hörppimisessä LP:n sijaan.

Hinta pantteineen lähi-Prismassa 3,10 € / 0,5 l. Huom! Pullo-oluen ystäville tiedoksi, että LP:tä on saatavilla markettitavarana myös pullossa. Tämä siis ainakin joissain cittareissa.

London Pride 4,7 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 10 °P
    •    väri  24 EBC
    •    katkeroaineet  30 EBU
    •    maltaina Optic pale (90%), crystal (3%) ja maissihiutaleet!? (7%)
    •    humalointina Challenger ja Northdown
    •    hiivasta ei sen tarkempia tietoja

9/100: Adnams Southwold Bitter

Protz: Bitter

Kuparinvärinen Adnamsin bitteri kaatui pintin vetoiseen lasiin muodostaen miellyttävän vaahtokukan. Ensi tuntuma oli, että olut on maultaan makea ja melko kevyesti humaloitu. Kaksi sanaa, miellyttävä pubiolut.

Jonkin aikaa olutta makusteltuani olin havaitsevinani lievää savunmakua tai mausteisuutta. Alussa tuntui ettei oluessa juurikaan ole humalointia, mutta pikkuhiljaa humalan maku voimistui. Tämä on omalla kohdallani ainakin poikkeuksellista, sillä tuntuu että suurimmassa osassa oluita homma menee päinvastoin eli alussa humala tuntuu voimakkaammalta.

Humalointi on mielestäni miellyttävän makuinen eikä mitenkään liian kärkäs ja päällekäyvä: pehmeä, mutta kuitenkin suhteellisen voimakas olematta silti pistävä. Todella helposti juotavaa, mutta silti niin maistuvaa tavaraa. Maku on mielestäni jonkin verran kompleksinen ja olut maistuu joka puraisulla hieman erilaiselle.

"The Adnams' yeast gives the beer a pronounced orange fruit tang on the nose and the palate, with peppery hops and juicy malt. The finish lingers and is finely balanced between biscuity malt, tart citrus fruit and bitter and peppery hops.

Peppery hops lienee se mitä itse mietin savunmauksi tai mausteisuudeksi. Myös Protz löytää oluesta keksimäisyyden. Sitrukset ja appelsiinit olivat kyllä omien makunystyröideni tavoittamattomissa.

Summa summarum: hyvä makea, karamellinen ja keksinen olut, joka johdattaa nauttijansa oikopäätä pubitunnelmaan.

Protz heittää pikkuisen roisia läpänderiä arvionsa loppuun. Kerrottakoon se tässä kaikille nippelitiedon ystäville bitter-tuopin ääressä eteenpäin jaettavaksi:
"I hesitate to call it a beer to die for, as one of the brewery's founders, George Adnams, went to Africa where he was eaten by a crocodile, proof that a career in brewing is the safer option."

Hinta lähicittarissa 4,59 € / 0,5l

Adnams Southwold Bitter 4,1 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 9 °P
    •    väri 26 EBC
    •    katkeroaineet 33 EBU
    •    maltaina Maris Otter pale ja crystal
    •    humalointina First Gold, Fuggles ja Goldings
    •    hiivana Adnamsin oma hiiva

8/100: Samuel Adams Boston Lager

 Protz: Märzen

Olut on väriltään kuparinruskea. Tuoksussa olen havaitsevani hieman miellyttävää maltaisuutta ja ehkä aavistus hedelmäisyyttä. Maku on juuri sitä, miltä olut tuoksuukin eli hieman humaloitu ja maltaisen pehmeä.

Voisi sanoa että perushuttua, joka ei herätä suuria tunteita. Mutta sitten muistan että tämähän olikin lageri. Maku muistuttaa enemmän alea kuin perinteistä lageria. Lageriksi tämä on melko voimakkaasti humaloitu, muttei mitään Brooklyn Lagerin luokkaa kuitenkaan, onneksi.

Jackson on kirjassaan omistanut kokonaista yhden lauseen kuvaillakseen kyseistä olutta. Sam Adams Triple Bockin arvion loppuun on ujutettu seuraava kuvaus:
"Boston Lager has a full gold to pale bronze colour and an outstanding aroma and flavour of German Hallertau Mittelfrüh hops."

Sinänsä hassua, että kirjan lopun indeksoinnista löytyy sekä "Boston Lager" ja "Samuel Adams Boston Lager" hakusanat, jotka johtavat tämän lauseen jäljille. Olen itsekin tänään Jacksonin linjoilla eli lyhyestä virsi kaunis.

Protz tarjoaa hieman monisanaisemman selvityksen Boston Lagerin maun saloihin:
"The amber beer has has a floral hop bouquet balanced by biscuity malt. Spicy hops build in the mouth with delicious juicy malt. The lengthy finish has a superb balance of spicy, bitter hops and sappy malt but finally becomes dry with firm hop bitterness."

Protzin mukaan kyseessä on lager, joka perustuu märzen -tyyliin.

Ei tästä mitään omaa suosikkia tullut, mutta voisin kuvitella joskus toistekin kyseistä olutta naukkailevani.

Hinta lähicittarissa 3,35€/0,355 l.

Samuel Adams Boston Lager 4,7 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentti 13° P
• väri 22 EBC
• katkeroaineet 30 IBU
• maltaina 2-tahoiset pale ja caramel
• humalointina Hallertau Mittelfrüh ja Tettnang Tettnanger Noble
• hiivana yllättäen Samuel Adams lager-hiiva :)

7/100: Hoegaarden Witbier

Jackson: Belgian Wheat Beer
Protz: Belgian-style Wheat Beer

Olin jo päättänyt itsekseni keskittyä seuraavaksi bittereiden ihmeelliseen maailmaan. En kuitenkaan voinut vastustaa Hoegaardenin kutsua kun kävelin Alkon ohitse. Joten poikkesin sisään ja nappasin oluen matkaan jälkiruoakana nautittavaksi.

Oluen väri oli vaalenkeltainen ja suodattamaton vehnäolut kun on kyseessä niin myös samea. Oluen tuoksu on mielestäni hieman banaaninen. Tällä kertaa en jättänyt viilennyksen suhteen mitään sattumanvaraan. Olut oli pari tuntia jääkaapissa ja hetken jopa pakkasessakin, jotta se ehti viilentyä jääkaappikylmäksi. Lisäksi annoin lasin olla puolisen tuntia pakkasessa ennen kuin kaadoin oluen lasiin. Lasi oli tavallinen ns. baarin drinkkilasi eli melko lähellä hoegaardenin omaa kuusikulmaista olutlasia. Hoegaardenin lasit ovat tosin 0,5 l ja 0,25 l. Minun lasini 0,3 l, mikä sekin oli liian pieni 0,33 l pullon sisällölle.

Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun juon Hoegaardenia, nimittäin pullotettua versiota. Hanaolutta on tullut naukkailtua säännöllisen satunnaisesti. Mikään ei riso niin paljon baarissa kuin saada Hoegaarden jäähdyttämättömään lasiin. Silloin tällöin olen ottanut oluen sitruunanviipaleen kera, mutten enää viime aikoina.

Vehnäoluelle ominaisesti maussa ei juurikaan ole humalaa, mutta hiilihappoja sitäkin enemmän. Maku on mielestäni yllättävänkin banaaninen, kun muistelen joskus havainneeni siinä appelsiinia ja sitruunaa. En kuitenkaan tällä kertaa. Olivatkohan lasi ja olut tällä kertaa jopa liiankin viilennettyjä, kun makukaan ei tunnu tutulta. Maku on nimittäin nyt jopa hieman vetinen.

Onko hanaoluen ja pullotetun välillä eroja? Eri prosentit? Nopealla tutkailulla vaikuttaisi olevan sama prosentti hanassa ja pullossa. Missä vika? Veikkaan että vika on omien korvien välissä. Tässä tulee asetettua välillä niin kovia paineita joillekin oluille, joita nyt maistelen hieman eri kielellä ja mielellä kuin aiemmin.

Jackson kuvailee makua kirjassaan: "Hoegaarden is perfumy and spicy in aroma, with a fruity palate and a honeyish background."

Protzilla on hieman erilainen kuvaus: "The beer has an apettising nose with a clear hint of orange. It is tart and refreshing in the mouth, followed by a clean, bitter-sweet finish with hints of apple and orange zest."

Ehkä kapea lasi viilensi olutta liikaa ja näin ollen se muuttui hieman mauttomaksi. Hoegaardenin olutlasit nimittäin ovat paljon leveämpiä kuin tämä omani. Noh, mutta tästä lähin minua ei harmita läheskään niin paljon jos saan Hoegaardenini jäähdyttämättömään lasiin.

Hoegaarden Witbier 4,9 % pähkinänkuoressa

• kantavierreprosentti 11,6 °P
• väri 5,8 EBC
• katkeroaineet 10,7 EBU
• 55 % ohramallasta ja 45 % mallastamatonta vehnää
• humalointina East Kent Goldings ja Saaz
• hiivasta ei sen tarkempia tietoja

6/100: Wadworth 6X

Jackson: Bitter Ale
Protz: Best Bitter

Tämä maltaantuoksuinen kuparinvärinen bitteri kaatui lasiin tällä kertaa mukavasti pari tuntia jääkaapissa viilenneenä. Maku oli pehmeämpi kuin Old Hookyssä ja humalointi huomattavasti maltillisempi. Voisi jopa sanoa että olut oli todella miedon makuinen odotuksiini nähden. Maisteluhetkellä olin hieman flunssainen, mutta nenän tukkoiseuudesta huolimatta makuaistini pelasi vielä ainakin noin 95 prosenttisesti.

Oluen maku oli maltainen ja olin havaitsevinani jotain keksimäistä makua. Voi olla, että tämä oli vain yritys pakonomaisesti etsiä maun kuvailuun uusia sanoja vanhojen humaloitu, pehmeä, mieto, juotava ja banaaninen lisukkeeksi. Oluen jälkimaku oli aika mieto eikä humala maistunut kovin voimakkaana. Helpostijuotava ja näin mielestäni jotenkin tylsänmakuinen.

Jackson antaa taas mielikuvituksensa laukata oluen makua kuvaillessaan:
"Wadworth 6x is modest in alcohol but big in flavour and texture: an oaky aroma with hints of Cognac; a toasted-nut maltiness; and a sappy, slightly tart dryness in the finish."

Protzin alkusanat kiteyttävät oluen luonteen täydellisesti: "Wadworth 6X is a fine example of an English bitter in which the blend of malts and hops produces a subtle beer with low carbonation and great drinkability."

Mutta siteen lähdetään taas hieman villimpiin värssyihin: "The copper-coloured beer has a tempting aroma of spicy and earthy hop resins, biscuity malt and hint of vanilla. It fills the mouth with sappy malt, a touch of barley sugar sweetness and a growing bitter and peppery hop note. The long finish is finely balanced between rich, juicy malts, hints of barley sugar and vanilla, and a firm hop bitterness."

Biscuity malt! Sieltä se tuli eli en ollutkaan ihan pihalla. Kiteytettynä kyseessä on keksimäisen maltainen, vähähappoinen ja helpostijuotava bitteri, josta ei mitään suosikkiolutta itselleni syntynyt. Vielä kun hintana puolilitraiselle lekalle lähicittarissa oli 4,99 €, niin eipä tarvitse uudestaan vaivautua.

Knoppitieto loppuun: 6X viittaa keskiajan munkkien tapaan merkitä oluen vahvuus X-kirjaimin. Ruksien määrä kertoi juoman vahvuuden. Todellinen 6X olisi ollut siis huomattavasti vahvempaa kuin tämä Wadworthin versio.

Wadworth 6X 4,3% pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentti joidenkin tietojen mukaan 10,5 °P
• väri 28 EBC
• katkeroaineet 23 EBU
• maltaina Fanfare pale ja crystal (4 %), lisäksi 3 % ruokosokeria
• humalointina Fuggles (67 %) sekä First Gold, Goldings ja Progress
• hiivasta ei sen tarkempia faktoja

5/100: Hook Norton Old Hooky

Jackson: Old Ale / Bitter
Protz: Best Bitter

Tämä kuparinvärinen bitteri kaatui lasiin hieman jäähdytettynä. Pullon ohje "serve cool, not chilled" ei aivan täyttynyt, sillä pullo ehti jäähtyä jääkaapissa vain tunnin verran. Näin ollen se oli lähes huoneenlämpöistä juomishetkellä. Oluen tuoksussa olen havaitsevani aavistuksen hedelmäisyyttä.

Maultaan olut on melko voimakkaasti humaloitu. Humalointi on kuitenkin ns. maun rungossa eikä jälkimaussa. Oluen juominen jättää lämpimän tunteen, jonka uskon johtuvan humaloinnista eikä vain orastavasta närästyksestä.

Olen havaitsevani myös maussa häivähdyksen hedelmäisyyttä, jonka vomakas humalointi kuitenkin peittää alleen melko vahvasti. Humalan makua vielä luultavasti korostaa se, että juomaa ei oltu viilennetty kunnolla etukäteen. Olutta maistellessa aloin pikkuhiljaa tottua voimakkaaseen humalointiin ja se alkoi tuntua kohtuulliselta. Aloin myös havaita maussa hieman maltaista karamellisuutta.

Juoma on maultaan mielestäni jotenkin raskas kaiketi humaloinnin luonteesta johtuen. Humalointi on liian päällekäyvä. Hieman viieämpänä olut olisi saattanu maistua hieman paremmalta. Olut saattaisi toimia lämmikkeenä kylmään syksyiseen sadepäivään.

Jackson vetäisee aikamoiset kuvaukset mausta omassa kirjassaan:
"has an appetizing fresh-shortbread, malt aroma and flavour; a creaminess and fruitness reminiscent of bananas and strawberries, and a late, balancing dryness in its subtly leafy hop character."

Mietityttää maisteltiinko nyt ihan samaa olutta. Ainakin etiketti on kirjan julkaisusta kuluneen 12 vuoden aikana ehtinyt muuttua. Jacksonin lämpötilasuositus on 10-13 astetta.

Protz puolestaan runoilee seuraavaa: "has a rich aroma of fresh bread maltiness, fruitiness reminiscent of raisins and sultanas, and tangy hops resins. Fruit, malt and hop bitterness build in the mouth while the finish has a bitter-sweet start with malt and fruit dominating, but hop bitterness provides a firm base that prevents any cloying sweetness."

Pidän ehkä enemmän Protzin arviosta vaikken mitään rusinoita osannutkaan mausta edes etsiä. Juuri tuo humalan purevuus, joka peittää hedelmän ja maltaan alleen, on se mistä en maussa pidä. Lisäksi humaloinnin antama maku on jotenkin liian kuiva.

Ehkä kokeilen tätä jossain vaiheessa paremmin viilennettyä, mutta en kyllä hetkeen.  Lähi-cittarin hinta 4,29€ on nimittäin sen verran suolainen.

Hook Norton Old Hooky 4,6 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentti ei tiedossa
• väri 34 EBC
• katkeroaineet 32 EBU
• maltaina Maris Otter pale ja crystal maltaat
• humalointina Challenger, Fuggles ja Goldings
• hiivasta ei mitään tarkempia tietoja

4/100: Paulaner Hefe-Weissbier

Jackson: Hefeweizen 

Kun kesä on lämpöisimmillään, pitää juoda vehnäolutta. Tästä syystä heti perään toinen hefe. Lisäksi vertailu muihin on helpompaa kun edellinen vehnä on vielä melko tuoreessa muistissa.

Lasiinkaato ei ihan täysin tällä kertaa onnistunut, vaan liiasta varovaisuudesta johtuen vaahtokukka jäi melko ujoksi. Värissä olen havaitsevinani himena tummempaa sävyä kuin Franziskanerissa.

Maku on mielestäni paljon voimakkaampi kuin Franziskanerissa. Paulaner on maultaan erittäin banaaninen kun Franziskanerissa banaanisuutta oli vain hennosti. Täytyy mainita ettei nyt olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vaan Paulaner on ollut yksi omista vehnäsuosikeistani.

Muutama vuosi sitten Berliinissä opin paikallisilta, että Paulanerin sekaan voi iskeä muutaman ruokalusikallisen banaaninektaria. Aluksi pidin ideaa älyttömänä ja sekoituksen maku tuntui suussa äklömakealta. Pienen totuttelun jälkeen totesin että toimii ja Paulanerin juominen ilman nektaria alkoi tuntua roskalta.

Tällä kertaa banaaninektaria ei mukana ollut ja jälleen olisin sitä kaivannut. Ilman nektaria runsas banaanisuus jotenkin loppuu mausta kesken. Ei olut huono ole näinkään, vain enemmän olutmainen kun nektarin tuoma makea jälkimakusilaus uupuu.

Jackson on kelpuuttanut Paulanerin mukaan omaan 500 parhaan oluen listaansa. Jackson kuvaa sen makua seuraavasti: "It has the typical clover aroma of the style, with suggestions of honey and fruit; notes of peach, banana, perhaps even strawberry, and certainly vanilla, in the palate; and a good malt background."

Tuo maltaisuus on asia, joka on kyllä maussa voimakkaasti esillä, mutta vasta näin Jacksonin arvion luettua osaan pukea näinkin yksinkertaisen maun sanoiksi. Eli runsaasti banaania sekä hieman mallasta, siinä oman makuaistini arvio tästä. Ainiin, jälleen jääkaappikylmänä juotuna. Jacksonin suositus on 9-12 astetta. Hänhän neuvoo juomaa nautiskeltaessa käyttämään aina tiettyä lämpötilaa. Maistellessa suosituksena olisi huoneenlämpö. Ehkä huoneenlämpöisenä tästä se mansikka -aromi olisi löytynyt tai sitten ei.

Kaikesta huolimatta suosittelen lämpimästi, banaaninektarilla tai ilman!


Paulaner Hefe-Weissbier 5,5 % pähkinänkuoressa:

• kantavierreprosentti 12,5 °P
• väri 25 EBC
• katkeroaineet 11 EBU
• maltaina tietysti vehnä ja ohra, mutta osuuksista ei tietoa
• humaloinnista ei tarkempipa tietoja
• hiivasta ei tarkempia tietoja kuin että pintahiiva