keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

139: Ayinger Altbairisch Dunkel

Jackson: Dark Lager

Tällä kertaa lasiin kaatui tämä kastanjanruskea saksalainen. Oluen tuoksu oli hedelmäinen ja mukana  oli myös paahdettua sokeria.

Maku tuntui alkuun yllättävän hedelmäiseltä ja lempeältä. Mukana oli makeaa rusinaisuutta ja tummaa hedelmäisyyttä. Pikku hiljaa hualointi alkoi tulla maussa enemmän esiin ja maku alkoi muuttua sen johdosta hieman kuivemmaksi. Olut olikin yllättävän humalainen.

Omaan suuhuni tämä oli kuitenkin parempi kuin aiemmat tummat saksalaiset lageri, joita olen tässä blogissa maistanut. Tämä ei ollut ihan niin yksioikoinen ja jämäkkä saksalainen, vaan maussa oli enemmän vivahteikkuutta. Vaikkakin tuntui, että tuopin huvetessa nuo vivahteet jäivät vähän humaloinnin jalkoihin.
Jackson kuvailee AAD:ia kirjassaan näin:
“…Dunkel is a notably malty example, even slightly buttery, but very clean, and with a good balancing dryness. Malt can seem slightly spicy. This style of beer has enough flavour to accomplany food, especially spicy sausages.”

Makua oli kyllä näin miedoksi olueksi ihan mukavasti. Tätä täytyy kokeilla toistekin vaikkapa grilliruuan tai saksalaisen ruuan kyytipoikana.

Hinta Alkossa 3,38 € / 0,5 l.

Ayinger Altbairisch Dunkel 5,0 % pähkinänkuoressa:
  • kantavierreprosentti  12,7 °P
  • väri 59,2 EBC
  • katkeroainepitoisuus 19,6 EBU
  • maltaina panimon itse mallastamat ohramaltaat
  • humalointina Hallertau
  • hiivasta ei tarkempaa tietoa