lauantai 12. syyskuuta 2015

150: Spaten Oktoberfestbier

Jackson: Märzen / Oktoberfest

Puolentoistasadan rajapyykki rikkoutui tällä saksalaissella kausioluella. Oljenkeltainen iloliemi valui tuoppiin mukavasti vaahdoten. Oluen tuoksu oli saippuaisen humalainen.

Ensipuraisulla olut maistui makealle ja metallisen humalaiselle. Makeus selittynee melko runsaalla alkoholilla: 5,9 %. Muutenkin maku oli aika tuju, sillä alkoholi puskee oluessa selvästi esiin. Oluessa on vaaleaksi olueksi yllättävän maltainen maku ja reilusti humalan makua, joka jätti myös aavistuksen suuta kuivattavan jälkimaun. 
Jackson kuvailee olutta näin:
“It has a creamy aroma and a clean, firm, smooth, light-malt accent.”

Vähän on suppeahko tuo Jacksonin kuvaus. Mielestäni maltaisuutta oli melko paljon ja humalointikin olisi ollut jonkin näköisen maininnan arvoinen. 

Kyllä tämä kupoliin nousee ja varmasti maistuisi schlagereiden soidessabraatvurstin kera. Olut oli ollut jääkaapissa viilentymässä muutaman tunnin, mutta olisi saanut olla vähän kylmempää nautittavuuden paranemiseksi. Nyt toki maut tulivat paremmin esiin, mutta olut on varmasti parhaimmillaan hieman viileämpänä, kun alkoholi ei puske esiin niin pahasti kuin nyt.

Hinta Alkossa 3,78 € / 0,5 l

Spaten Oktoberfestbier 5,9 % pähkinänkuoressa:
  • kantavierreprosentti 13,7 °P
  • väri 7,7 EBC
  • katkeroainepitoisuus 23 IBU
  • maltaista ei tarkempaa tietoa
  • humaloinnista ei tarkempaa tietoa
  • hiivasta ei tarkempaa tietoa

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

149: Samuel Smith Taddy Porter

Jackson: Porter
Protz: Porter

Maisteluvuorossa tällä kertaa tämä englantilainen lävitsetunkemattoman tummanruskea portteri. Oluen tuoksu oli mausteisen paahteinen ja tumman hedelmäinen.

Maku oluessa oli kahvimaisen paahteinen ja hieman mausteinen mutta pehmeän maltainen. Maussa oli kypsää hedelmäisyyttä ja lopussa oli suuta kuivattava katkeroisen humalainen jälkimaku. Humaloinnin maussa oli myös kukkaisuutta ja oluessa kokonaisuudessaan lievää makeutta, vaikka maku kääntyi lopussa humaloinnin johdosta suuta kuivattavaksi. Suutuntumaltaan olut oli runsaiden hiilihappojen johdosta hieman pirskahteleva. Sopusuhtainen ja kypsä kokonaisuus, josta jäi hyvä jälkimaku. 
Sitten kuunnellaan mitä suuret olutherrat tästä sanovat. 

Jackson: “..brewery’s porter, which combines roasty, toasty dryness with the firm, rounded maltiness that is Samuel Smith’s house character.”

Melko vähäsainaisesti tosin, mutta mies puhuu asiaa.

Protz: “Taddy Porter has the richh malty character that is typical of the brewery’s beers. The aroma has a coffee and tart fruit nose, with more bitter fruit, roasted grain and hop spicy resins in the mouth. The finish is quenching, beautifully balanced between a luscious bitter-sweet dark malt character, dark fruits and tangy hops.”

Täytyy sanoa, että mielestäni Protz osui ja upotti. Täydellisyyttä hipova kuvaus. Hieman jopa runollisia sanankäänteitä, mutta olut oli juuri noin monipuolinen ja tasapainoinen.

Hinta Alkossa 4,29 € / 0,355 l

Samuel Smith Taddy Porter 5 % pähkinänkuoressa:
  • kantavierreprosentti 12,2 °P
  • väri 125 EBC
  • katkeroainepitoisuus 25,5 EBU
  • maltaina alet, kristallit ja mustat, lisäksi paahdettua ohraa
  • humalointina Challenger, Goldings ja Fuggles
  • hiivasta ei tarkempaa tietoa

lauantai 5. syyskuuta 2015

148: Boon Oude Geuze

Jackson: Gueuze-lambic

Maistelussa tänään tämä belgialainen hiiva. Oluen tuoksu on hedelmäinen ja hiivainen. Oluen maku on monipuolinen. Siinä yhdistyy hedelmäistä kirpeyttä ja tammista kypsyyttä. Happaman kirpeä hiivainen maku, johon kypsä hedelmäisyys tuo tammisuuden kanssa luonnetta. Maku on jollain tapaa sahtimainen, höystettynä vielä villihiivan tuomalla kirpeydellä.
Jackson kuvailee olutta kirjassaan näin:

It has great finesse: a soft floweriness of aroma (rhubarb?); a momentary gingery sweetness; and a long, dry oaky, faintly salty finish.”

Ihan suht villejä mielleyhtymiä Jackolla: raparperia ja inkivääriä. En nyt ihan samoissa sfääreissä liikkunut, mutta kuivaa tammisuutta tuli bongattua. Jacksonin kirjassa muuten kulkee nimellä Boon Geuze ja kuvan oluen etiketissä vuosiluvut 1995-1996. Omani oli siis 2011-2012 ja Alkossa näyttäisi tällä hetkellä olevan tarjolla 2012-2013 -versiota. En löytänyt varmaa tietoa siitä, onko Oude Geuze Boon samaa tavaraa kuin Geuze Boon, vai onko reseptiä muutettu nimenvaihdoksen yhteydessä, mutta ilmeisesti vain nimi on muuttunut.

Kelpo olut kuitenkin. Voin suositella lambicin (etenkin gueuzen) ystäville.

Hinta BeerNavigatorissa 3,10 € / 0,375 l

Oude Geuze Boon 7 % pähkinänkuoressa:
  • kantavierreprosentti 14,8 °P
  • väri 17,6 EBC
  • katkeroainepitoisuus 14,5 EBU
  • maltaista ei tarkempaa tietoa
  • humaloinnista ei tarkempaa tietoa
  • hiivasta ei tarkempaa tietoa